torstai 1. joulukuuta 2011

Where is THE beach?

Yhteiselo Khanomin kommuunissa oli aika loppua (ja kampan kuntokin alkoi nayttaa silta, etta oli jo aika) ja kontit suuntasivat uusiin seikkailuihin. Uutena paamarana oli Koh Phi Phi. Thaimaan upeimmat rannat tai rantanakymat omaava kohde. Odotukset olivat siis melko korkealla. Matkakumppaneiksi Katien matkaan liittyivat Martta ja hollantilaisvahvistuksemme. Matka taittui jalleen minivanilla Surat Thaniin, josta paatimme jatkaa toisella minivanilla Krabille. Alkuperainen suunnitelma oli ottaa paikallisbussi, mutta parin euron hintaero ja minivanin odotettu mukavuus veivat talla kertaa voiton.

Seuraava pysakkikohde oli siis Krabi ja tarkemmin sanottuna Krabi Town. Hollantilaisvahvistuksemme saattoi meidat majoituspaikalle, josta saimme majoituksen 100 B eli vahan paalle kahdella eurolla. Jalleen kerran kukkaro helisi onnesta taman johdosta. Krabi Townissa itsessaan ei ole juurikaan nahtavaa ja paikka toimii useimmiten matkaajille siirtymapaikkana paikasta toiseen. Krabilta on helppo siirtya esim. Raileylle, Koh Lantalle tai omaan kohteeseemme Phi Phille. Matkat kyseiseen kohteeseen buukkasimme majoituspaikastamme ja lautta kohti paratiisisaarta lahti liikenteeseen heti seuraavana aamuna. Retkiseurue kaventui tassa kohtaa pelkkiin naispuolisiin henkiloihin Fabion jaadessa viela Krabille.


Koh Phi Phi

Lauttamatka Phi Phille kustansi jokaiselta 300 B ja kesto oli n. 1,5 h. Perilla meita odottikin pieni yllatys. Phi Phin saarella on nimittain osattu hyodyntaa joka ikinen neliometri: saari on rakennettu aivan tayteen puotia, ravintolaa ja majoituspaikkoja. Mielikuva paratiisisaaresta alkoi jo sumentua .. Saaren menoa ja meininkia ei kuitenkaan jaaty katselemaan vaan ensin kavi tie majoituksen etsintaan. Loysimmekin saarelta tahan mennessa reissuni suloisimman bungalowimajoituksen. Bungalowi oli perinteinen pelkasta bambusta rakennettu hokkeli, jossa oli kahden hengen patjan lattialla. Plussaa kuitenkin hyvasta vessasta ja suihkusta ! Itse ihastuin majoitukseemme taysin ja saimmepa viela kaupan paalle muutaman lemmikinkin, Sam the snail ja kumppanit !
Our little bungalow
 Taman jalkeen oli aika kayda kiinni itse saareen ja sen tarjontaan. Koh Phi Phin ymparilla olevat kalliomaisemat seka kirkas vesi kylla vakuuttivat, mutta muuten saarella ei ole juuri muuta kuin juhlinta. Sukellusta ja snorklausta toki voi myos harrastaa kukkaron pullistellessa hieman enemman kuin itsella. Phi Philla liikkumista rannalta toiselle voi harrastaa taxiboateilla ja itse otimme kyseisen paatin Long beachille. Ranta vaikutti selvasti enemman honey moonilla tai perhelomalla olevien lomailijoiden paikalta, joten sinkkutyttoina paatimme jattaa taman rannan kokeilun yhteen kertaan.


Mutta mita ihmetta, olen puhunut Phi Phista jo pidemman aikaa, enka ole viela kertaakaan maininnut Maya Bayta eli paikkaa, jossa kuuluisa The Beach elokuva kuvattiin. Itse halusimme paasta paikalla kaymaan ja tietenkin mahdollisimman halvasti. Osallistuimme loppujen lopuksi puolen paivan reissulle, joka kustansi vain 250 B ja oli paivareissuista halvin, jonka loysimme. Retkeen kuului Monkey Beachilla kayminen (miniranta taynna apinoita), snorklausta ja uintia parissa paikassa seka lopuksi Maya Baylla pysahtyminen. Kokemuksena rantojen rannan eli Maya Baylla pysahyminen kuvaa muutenkin hyvin Phin Phin meininkia: uskomattoman kaunista ja ihana ranta, joka on kuitenkin aivan taynna turisteja ja hohto hieman laimenee.


Maya Bay - Koh Phi Phi
Venematkalla kuitenkin naki, kuinka kaunista Phin Phin ymparisto on ja etta vedet alueella ovat kuin postikortista. Kaymisen arvoinen reissu siis ehdottomasti. Jos aikaa riittaa, ehdottomasti kannattaa myos tarkastaa saaren Viewpoint, jonka paatimme kaimani kanssa kayda valloittamassa. Oppaissa luki, etta matka nakopaikalle kestaa n. 30 min, joten uskoimme matkan taittuvan helposti lapsyt jalassa ja bikinit paalla. Nappasimme mukaamme pari ice coffeetakin matkajuomaksi ja voitte vain kuvitella sita nakya, kun kaksi tyttoa lapsyt jalassa, pelkat sarongit ja bikinit paalla, ice coffeet kourassa lahtevat viidakkoon tarpomaan pitkin hiekkapolkua. Alkaa yrittako tata kotona. Ottakaa kunnon varusteet. Nakymat olivat kuitenkin hienot ja palkitsevat. Niille, joit ei eramaamatkailu kiinnosta Phi Phi tarjoaa oivat mahdollisuudet juhlintaan. Saari on taynna baareja ja rantabaareissa juhlitaan aamuyohon saakka. Kaikille siis jotakin. Phi phi kiittaa ja kuittaa.

After Khanom it was time to ahead to Krabi and the probably the most popular island Koh Phi Phi. After several minivan trip we (Katix2, Martta and Fabio) arrived to Krabi where we stayed only one night. Before going to Koh Phi Phi. Thanks to Fabio we got really cheap accomodation, ping pong match and a boat ticket easily to the island next day. As for many other Krabi was also for us just a place where we had to stay before going to the island. So there isn't much to tell about that place.

But how was Phi Phi? Crowded. Touristic. Drunken people. And absolutely beautiful. The views around the island are amazing and the water is so clear and beautiful. And also our little bungalow was so cute, just to mention ! Perhaps the most cute one on the whole island. And we got even our own pets: Sam the Snail and his friends.

But although the views were great and our hut also we felt that two days was already enough to see the island. Maya Bay and the Viewpoint ar
e places which I can really recommend to go and visit but then .. Well party party party. And for that the island is great ! Buckets for everybody ! Again. Damn you Thailand ..

And in the end the these-should be-deleted-pictures from the trip to Maya Bay:

Maya Bay Monkey
Katitin and five million other tourists
Three Finnish clownfish

3 kommenttia:

  1. Moikka Kati!

    Nyt vasta kuulin, että kirjoitat reissu-blogia :D No onneksi nyt, enkä ollenkaan.

    Kiva lukea sun reissusta! Siellä on varmaan ihanaa, pidä hauskaa!

    Tv. Salla

    VastaaPoista
  2. Ollaan jaettu nähtävästi sama savimaja, aivan mieletön koppi.

    VastaaPoista
  3. Hei mahtava Salla, etta oot kans loytanyt tanne ! En huomannut mitaan sanoa. Varmasti nautitaan ja ihanaa joulua sinne !

    Ha, ha. Tiedat siis Izzy mista puhun. Et sentaan itse saanut etanoita seuraksi? :)

    VastaaPoista