sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Canarian islands in Thailand - Ao Nang

Ao Nang. Kyseisen paikan nimenkin sanominen tuottaa tuskaa. Kyseiseen paikkaan liittyy vain pelkkia huonoja muistoja turistikaupoista, hikisesta hotellihuoneesta seka matkaporukassamme kiertaneesta oksennustaudista. Tosin luulen, etta oksennustauti iski juuri oikeassa paikassa, koska Ao Nang on ollut tahan mennessa matkani pahin turismin valloittama kohde. Kanarian saaret Thaimaassa. Hyva esimerkki paikan luonteesta: etta 5. joulukuuta Thaimaassa juhlitaan suurin menoin maan kuninkaan syntymapaivaa ja paiva onkin julistettu virallisesti lomapaivaksi. Odotimme innolla, kuinka tama kyseinen juhla nakyisi katukuvassa, mutta valitettavasti jouduimme pettymaan pahasti. Emme nahneet kuin kuninkaasta ripustettuja valokuvia pitkin katuja. Sen sijaan seuraavana paivana, kun rakas isanmaamme Suomi juhli itsenaisyyspaivaa, niin kadut tayttyivat villeina juhlivista turisteista ja ravintolatkin koristivat tilansa sinivalkoisin lipuin tai ilmapalloilla. Olemme siis Thaimaassa. Vai veiko se longtailboat sittenkin Turun saaristoon asti?

Shopping shopping ? - Tourist shop in Ao Nang

Ainoa positiivinen kokemus oli rantaretkemme Nopparat Thara Beachille, jonne kavelee Ao Nangin keskustasta noin tunnissa tai maksamalla tuk-tukille n.20 B. Nopparat Thara koostuu hiekkakaistaleesta, jonka ymparilla on pienia pikku saaria, joihin voi kavella. Ranta on paljon tyhjempi kuin Ao Nangin lihatiskiranta ja koko aika ei tarvitse valtella rannalla kiertelevia kauppiaita. Todellinen pelastus siis ja tasta vinkista suuri kiitos Katen aidille. Ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, jos olet Ao Nangiin eksynyt.

Nopparat Thara Beach


Ao Nangissa hotellihuoneemme tosiaan tuli tutummaksi kuin itse ymparisto. Luultavasti Ton Sailta tuliaisena saatu oksennustauti veroitti matkaporukkamme kuntoa ja linnoittauduimme hotellihuoneeseemme melkein taysin. Tama vesitti myos suuret suunnitelmamme juhlia Suomen itsenaisyyspaivaa Lanta ystaviemme Annan ja Tarun kanssa, jotka olivat matkanneet Bangkokista asti. Onneksi kuitenkin heilla riitti energiaa ja juhlivat meidankin puolesta. Kenties juuri neljan seinan sisalla kokkiminen aiheutti mieleemme kuningasajatuksen, etta seuraava etappimme olkoon Koh Phangan ja Full Moon Partyt. 

Ao Nang. The Canarian islands of Thailand. I have to say that there isn't much good to say about the place. Perhaps also as we had a bad stomach flue all of us and our plans to celebrate the Finland's indepence day got ruined. But the place surprised us as there was a bigger celebration because of the the indepence day of Finland than when was King's birthday which is a very big thing in Thailand. That tells well how Thai people are forgetting their own culture in touristic places.
The only good thing in Ao Nang is the Nopparat Bay where you can walk (about 1 hr) or take a tuk tuk. It's a very small bay but the beach over there is so much more nice than in Ao Nang. No topless people or jewellery sellers. Worth to go if you're staying in Ao Nang. But otherwise Ao Nang didn't leave a good impression for us. It was good timing to leave the Andaman coast and move back to Southeastern gulf and there .. Well the Full Moon party was just coming so .. Koh Phangan !
Nopparat Thara and beach reading

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti